Arttu
Olin
luultavasti sammunut järkkyttävien uutisten ja muutaman huurteisen
jälkeen sohvalle Esan lähdettyä. Herättyäni katselin heti
ympärilleni veljeäni kutsuen. Hänestä ei näkynyt jälkeäkään.
Huoli kalvoi mieltäni ja kävelin kylpyhuoneeseen pestäkseni
kasvoni viileällä vedellä. Vilkaistessani peiliin kavahdin
huomatessani kasvojeni olevan ainakin viisi astetta tummemmat kuin
kaulani. Vaatisin veljeltäni asiasta pikimmiten selvitystä hänet
löydettyäni.
Suuntasin
keittiöön juodakseni lasin vettä, jolloin havaitsin tiskipöydällä
olevan verisen vasaran. Vasaran alla oli veren tahrima kirjekuori.
Sisältä löytyi viesti johon oli kirjoitettu: ” Dimidri ja Linda
eivät ole enää uhka. On kuitenkin mahdollista että mafian jäsenet
tulevat peräämme. Joudun lähtemään kollegoideni kanssa
suorittamaan uutta tehtävää. Sinua kiellettiin ottamasta mukaan.
Olen pahoillani. Pakkaa tavarasi ja pakene. Olen yhteydessä heti kun
mahdollista. Jätin sinulle johtolankoja. Veljesi, Esa.”
Tilanne
oli tosiaan riistäytymässä käsistä. En silti voinut olla
kummastelematta kuinka paljon veljeni käsiala muistuttikaan omaani.
Olin myös pettynyt ettei selvitystä ruskealle naamalleni löytynyt
kirjeestä. Laukkuni oli pakattu ja olin lähtövalmis kymmenen
minuutin jälkeen kirjeen lukemisen. Mutta minne menisin?
Pälyilin
kaihtimien välistä kurkkien ulos ikkunastani peläten näkeväni
venäläisiä mafiosoja kunnes huomasin vastapäisellä kadulla
jotain erikoista: Postilaatikko, ja sen takana myymälä mistä olin
muinoin veren tahriman vasarani ostanut. Tätä Esan täytyi
tarkoittaa johtolangoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti