Artun todellisuus osa 1

Olen Arttu, 26-vuotias ystävällinen, joidenkin mukaan liian kiltti mies. Olin ollut työttömänä kohta kaksi vuotta, ja äitini mukaan syrjääntynyt. Itse en allekirjoita tätä. Elämäni oli tuohon aikaan ehkä hitusen yksinäistä, olin näet eronnut tyttöystävästäni Lindasta noin puoli vuotta sitten. Syynä tähän oli entinen paras ystäväni Saastamoinen, joka iski silmänsä Lindaan ja ennen kuin ehdin kissaakaan sanoa, he jo löivät hynttyynsä yhteen. Se kuulema vain tapahtui. Kuten arvata saattaa, he siirtyivät viettämään onnellista yhteiseloa kahdestaan. Se tosiaan taitaa pitää paikkansa että naiset rakastuvat renttuihin sillä Saastamoinen oli todellinen mulkku jätkä. Muita ystäviä minulla ei oikeastaan ollut Saastamoisen lisäksi. Kävin ennen satunnaisesti illanvietoissa entisten työkavereideni kanssa mutta yhteydenpidot vähenivät kun minut irtisanottiin. Ammatiltani olin siis tv-lupatarkastaja. Ulkonäöltäni olen melko pitkä ja hoikka, omaan luonnostaan tumman ruskeat hiukset jotka olen leikannut lyhyeksi, mutta ihoni on kuin kalkkilaivan kapteenilla. Jotkut ovat sanoneet minun muistuttavan ulkonäöltäni etäisesti Nicolas Cagea.

Päiväni vietin lenkkeilemällä ja katsomalla tv:tä. Kävin usein myös kylässä äitini luona ja vietin aikaa isoveljeni Esan kanssa. Esaa olen aina katsonut ylös päin. Hän on minua vain pari vuotta vanhempi mutta silti paras miehen malli mitä minulla on ollut. Isä kun ei koskaan ollut meillä kuvioissa mukana. Esa on ammatiltaan Personal Trainer ja näin ollen todella hyvässä kunnossa fyysisesti ja lihaksikas kuin mikä. Kuten minulla, myös hänellä on luonnostaan tummat hiukset mutta iho on huomattavan päivettynyt. Luultavasti solariumista. Sanon häntä joskus leikillään The Situatoniksi, Jersey Shore- sarjasta. Olen varmastikin kertonut jo riittävästi itsestäni ja lähipiiristäni, joten aloitan kertomalla päivästä jolloin tasapaksu elämäni kääntyi päälaelleen.

Normaalin aamupäiväisen lenkkini jälkeen olin juuri palannut kotiin kun sain puhelun äidiltäni jonka mukaan oli sattunut onnettomuus, jonka seurauksena Esa oli menehtynyt. Tarkempia yksityiskohtia en ymmärrettävästikään puhelun kulusta muista. Muistan puhelimen tippuneen kädestäni jossain vaiheessa ja olleeni pitkän aikaa sen verran sekavassa olotilassa etten saanut oikein mitään aikaiseksi, istuin vain keittiön lattialla tuijottaen seinää.

Seuraavana aamuna havahduin keittiön lattialta ovikellon jämäkkään pimputukseen jonka perusteella osasin päätellä kutsumattoman vieraan olevan äitini. Avasin oven zombille, jonka silmät olivat punaiset ja turvonneet itkemisestä. Kumpikaan meistä ei hetkeen sanonut mitään tai tehnyt elettäkään, mutta pian olimme halaamassa ja nyyhkyttämässä toistemme olkapäihin. -” Veljesi, hän.. jäi auton alle.. Mitään ei olisi ollut tehtävissä. ” Äiti sai sanottua. Itse en kyennyt puhumaan. Kävimme pöydän ääreen istumaan. Äiti otti kädestäni kiinni ja aloitti keskustelun hautajaisjärjestelyistä. Kuuntelin sivukorvalla mutta huomioni onnistui varastamaan ikkunan ulkopuolella surraava ampiainen. Koska itse en vielä ollut valmis tähän keskusteluun, pyysin häntä lähtemään. Ennen poistumistaan äiti yritti taivutella minua mukaan hänen luokseen mutta halusin olla mieluummin yksin. Hän katsoi minua hetken lasittunein silmin ja silitti poskeani. ” Tämä ei tunnu minustakaan vielä yhtään todelliselle, kuin jotain painajaista..” Hän sanoi pyyhkäistessään poskelleen vierähtäneen kyyneleen. Pian ovi kävi ja jäin tuijottamaan hetkeksi kyseistä ovea jonka jälkeen vetäydyin sänkyyni makaamaan.

Yritin saada nukutuksi mutta aina sulkiessani silmäni näin auton törmäävään veljeeni uudestaan ja uudestaan joka kerta eri tavalla. Tunsin kyynelien nousevan taas pintaan. Hätkähdin kuullessani puhelimeni soivan, tuntematon numero. Annoin sen soida kunnes hiljaisuus yksiööni palasi. Hetkeksi. Sama tuntematon numero päätti jatkaa piinaamistani ja kolmannen kerran jälkeen painoin vastaa näppäintä ja jäin kuuntelemaan hiljaa mitä soittajalla oli sanottavanaan. ” Olet varmaan kuullut” Hermostunut miesääni sanoi. ”kuka soittaa” sain hetken hiljaisuuden jälkeen kysytyksi. ” Se mitä sinulle on kerrottu, se ei ole totta ja sinä tiedät sen.” Miesääni jatkoi. Havaitsin tässä vaiheessa soittajan kuulostavan hämmästyttävän paljon Esalta. ”Kuka siellä on?” Kysyin jo huomattavasti ärtyneemmällä äänensävyllä. ” Kyllä sinä tiedät, minä..Esa” Tässä vaiheessa sain tarpeekseni ja katkaisin puhelun. Olin sen verran ehtinyt kiihtyä yllättävän puhelun aikana etten takuulla tulisi saamaan enää unta. Päätin ottaa viileän suihkun ja yrittää selvittää päätäni ja kylmän veden valuessa pitkin vartaloani mieleeni heräsi epäilys voisiko Saastamoinen olla pilasoiton takana. Jätkällä ei ollut tunnetusti tilannetajua ja hän oli lievästi sanottuna kusipää mutta oli vaikea uskoa hänenkään tällaista tekevän varsinkin kun minkäänlaista motiviakaan en keksinyt. Tuskin hän edes vielä tiesi tapahtuneesta.

Tultuani suihkusta kuulin puhelimeni taas soivan ja soittaja oli taaskin tuntematon numero. Laitoin puhelimen äänettömälle.

Itkettyäni ja käveltyäni lohduttomana ympäri asuntoa olin jossain vaiheessa uupunut ja nukahtanut lopulta sänkyyni. Herättyäni olin jo hetkeksi unohtanut surullisen uutisen veljestäni. Hamuilin kännykkäni yöpöydältä katsoakseni kellonajan joka näytti olevan puoli kuusi aamulla. Huomasin myös saaneeni 13 puhelua, kaikki tuntemattomasta numerosta. En ollut ehtinyt laskea kännykkää edes kädestäni kun se alkoi soida. Mitään ajattelematta vastasin samantien.

”Kuuntele äläkä nyt katkaise!” Tuttu miesääni huudahti hätäisesti. ”Ymmärrän että sinun on vaikea uskoa tätä, olisi itsekin mutta minä en ole kuollut. Kukaan muu ei saa tietää kuin sinä. Sä oot ainut keneen mä luotan” Yritin sanoa väliin että jos häiriköinti ei lopu niin teen poliisille tutkintapyynnön asiasta mutta ääni puhelimessa jatkoi. ”Tässä on todella iso kuvio kyseessä, siis jotain ihan sairasta. Mä tuun sinne ja selitän sulle kaiken..” Ääni kuulosti jo todella epätoivoiselle ja mielestäni jopa säikähtäneelle. En voi kieltää ettenkö itsekin olisi ollut pelästynyt, samaan aikaan koin itseni vihaiseksi ja surulliseksi enkä todellakaan kestänyt enää kuunnella. ” Jätä mut rauhaan” Sain sanotuksi. ”Mä oon tulossa nyt sun luo, oon siellä kuudelta. Selitän oikeesti sulle kaiken, mä tarviin apua tai pian oon kuollut oikeasti”. Tämän jälkeen soittaja katkaisi puhelun.

Katsoin kelloa, se näytti olevan kahtakymmentäneljää vailla kuusi. Tunsin sydämeni jyskyttävän rinnassani ja pulssini tihenevän katsoessani ajan kuluvan. Kellon ollessa varttia vailla harkitsin soittavani poliisille mutta olin jo liian utelias näkemään kuka kaiken takana olikaan, jos soittaja oikeasti oli tulossa luokseni. Pieni osa sisälläni toivoi soittajan olevan oikeasti veljeni. Kellon ollessa viittä vailla pyörin jo hysteerisenä ympyrää asunnossani tuijottaen silmä kovana kännykän kelloa. Kellon näyttäessä tasan kuusi olin jo niin hermostunut ettei kännykkä meinannut pysyä käsissäni niiden vapinan vuoksi. Minuutin yli. Viisi yli.

Lähdin kävelemään ikkunaa kohti seuratakseni kadun vilinää sillä unta en enää tulisi saamaan. Juuri silloin ovikello soi ja kännykkä putosi kädestäni. Tunsin adrenaliinin virtaavaan kehossani ja otsasuonen pullistuvan kävellessäni ripeästi avaamaan ovea. Tempaisin oven auki ja jäin tuijottamaan.. Esaa. Tunsin veren pakenevan päästäni ja meinasin lyyhistyä maahan kun tunsin saavani tukea ja veljeni kaksoisolennon taluttavan minua sohvalle istumaan. Pää polvissani kuulin askelien kulkevan edessäni edestakaisin. En uskaltanut hetkeen nostaa päätäni katsoakseni vierasta kotonani.

”Anteeksi tämä järkytys. Tarkoitus oli ottaa suhun yhteyttä ennen kun saat kuulla mun kuolemasta.” Sana ”kuolemasta” kuulosti hyvin sarkastiselle. ”Selitä” Töksäytin tuijottaen lattiaa pidellen käsilläni kiinni tärisevästä päästäni. Kuului syvä huokaus. ”Mä olen sun veli. Olen myös agentti ja Saastamoinen Venäjän mafian kätyri. Sain viime viikolla tietää Saastamoisen henkilöllisyyden, ja menetin sen vuoksin melkein henkeni. Henkilö joka makaa ruumishuoneella, on hallituksen luoma klooni minusta.” Sain tähän väliin suunvuoron. ”Saastamoinen ei kuulosta venäläiselle nimelle.” Nostin katseeni ja silmämme lukittuivat. ”Hänen oikea nimensä on Dimidri.” Esa sanoi vakavalla äänellä. En ole ikinä kyseenalaistanut veljeäni enkä kyseenalaistaisi nytkään. Niin outoa kuin tämä onkin niin pakko sen oli olla totta. Olinkin aina kuvitellut aistivani Saastamoisessa jotain epäilyttävää ja nyt jälkeenpäin mietittynä hänestä tosiaan löytyi hieman venäläisiä piirteitä.