Linda
Päätin
lähteä aamulla tavallista aikaisemmin lenkille saadakseni omaa
rauhaa sillä olin edellisenä iltana lukenut Facebookista exäni
Artun veljen Esan kuolleen traagisessa auto-onnettomuudessa. Vaikka
en ollutkaan kuullut Artusta riitaisan eromme jälkeen, minusta
tuntui todella pahalle hänen puolestaan, varsinkin kun välimme
olivat jääneet niin huonolle tolalle. Suunnittelin yllättäväni
Saastamoisen tekemällä lettuja aamupalaksi, mutta tullessani kotiin
kuulin makuuhuoneesta ääniä ja päätin ensin käydä katsomassa
joko Saastamoinen olisi hereillä. Siellä odottava näky järkytti
mieltäni perin pohjin ja vertahyytävä kiljaisu kohosi kurkustani.
Katsoin vuoron perään Saastamoisen tohjoksi hakattua päätä ja
sängyn vieressä seisovaa exääni Arttua. Ehdin kääntyä
juostakseni karkuun kunnes tajuntani pimeni.
Heräsin
jomottavaan kipuun takaraivossani ja havaitsin pian että minut oli
sidottu ilmastointiteipillä keittiöntuoliin ja Arttu istui itseäni
vastapäätä verinen vasara kädessään. Vaikka Artussa oudot
puolensa olikin, en koskaan ollut nähnyt häntä niin sekavana.
Hänen kasvoillaan oleva ilme oli kuin parodiaa hänen edesmenneestä
veljestään. Ilmeisesti olin ehtinyt olla tajuttomana pitkän tovin,
sillä Arttu oli odotellessaan ehtinyt sivellä kasvoihinsa
itseruskettavaa voidettani. Tunsin oloni hyvin uhatuksi katsoessani
hänen vitivalkoisen kaulansa kannattelevia ruskeita, Lauri
Tähkämäisesti virnuilevia kasvojaan. ”Arttu.. mitä sä oot
menny tekemään?” Kysyin kauhusta värisevällä äänellä. Arttu
katsoi minua hämmentyneenä ja vastasi rauhallisesti. ”Arttu ei
ole täällä.. Etkö ole yllättynyt että olenkin elossa?” Nyt
minä olin vuorostani hämmentynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti