"Esa"
En
osaa sanoin kuvailla kuinka huojentavaa oli nähdä veljeni luottavan
minuun tällaisessa tilanteessa. En olisi tahtonut hänen sotkeutuvan
maailmaani, mutta hän on ainoa henkilö johon luotan
sataprosenttisesti ja ymmärsin menetykseni olevan hänelle kova
paikka. Hänen luonaan olin turvassa. Salainen järjestö jolle
työskentelen, olisi tottakai hoitanut majoitukseni ja sitä itse
asiassa suorastaan vaadittiin mutta tahdoin yöpyä veljeni luona.
Oma asuntoni olisi riski ja halusin pitää veljeäni silmällä
Dimidrin varalta ennen kuin hoitelisin hänet.
”Koska Dimidri on
uskossa että olen kuollut, minulla on nyt etulyöntiasema listiä
hänet. Mikäli et pahastu pikkuveli, voisin syödä jotain ennen
kuin lähden hänen peräänsä.” ”Toki” Arttu vastasi
vaisusti. ”Entä Linda? Hänhän asuu vielä Saast.. Dimidrin
luona. Tietääkö hän miehensä oikean henkilöllisyyden?” Mietin
hetken ennen vastaustani sillä tiesin tuskallisen totuuden mutten
ollut varma oliko veljeni valmis kuulemaan sitä. ”Linda, hän on
venäläisten puolella, on aina ollut. Olen pahoillani.” Veljeni
ilme oli niin sydäntä särkevä että jouduin kääntymään pois
päin nyrkki suussani ja suuntasin hakemaan hänelle pullollisen
olutta. Arttu kiitti vaisusti ja otti saman tien suuren kulauksen
juomastaan. Olin liian kiihtynyt syödäkseni, oli tullut aika lähteä
maksamaan kalavelkoja. ”Älä.. Esa! Minne sä oot menossa?”
Arttu kysyi hädissään nähdessään minun harppovan ulko-ovelle. ”
Hakemaan oikeutta” Vastasin poistuessani ovesta.
Päättelin
Dimidrin olevan vielä höyhensaarilla nähdessäni ettei hänen
rivitaloasunnossaan ollut valoja päällä. Takapihan ovi oli jätetty
tuulettamaan. Onnekseni myös kyseisen oven viereinen ikkuna tarjosi
näkymän makuuhuoneeseen jossa Dimimdri nukkui tyytyväisenä
sängyssään, yksin. Linda oli uskoakseni lähtenyt jo töihin,
jossa hän luultavasti kävi vain ettei herättäisi epäilyksiä.
Avasin oven päästämättä ääntäkään ja luikahdin sisään
kuin kissa. Lattiasta kuului välillä vaimeaa narinaa kun kuljin
hitaasti kohti kuorsaavaa venäläistä. Mies nukkui kuin tukki.
Oikeastaan aloin jo halveksia häntä entistä enemmän mikäli
mahdollista kun hän ei aistinut läsnäoloani edes seisoessani
sängyn vieressä. Onnekseni olin napannut mukaani Artun luota hyvin
käteeni istuvan vasaran jolla kopsuttelin Dimidrin ikiuneen.
Onnistuneen hyökkäyksen jälkeen työnsin murha-aseen housuini ja
lumouduin hetkeksi katselemaan sängyn yläpuolelle ripustettua
unisiepparia. Kovaääninen sikaa muistuttava äännähdys
makuuhuoneen ovelta sai minut kääntämään katseeni lakanan
kalpeaan Lindaan. Silminnäkijä oli päästä karkuun mutta ehdin
kolauttaa häntä housuistani kaivamalla vasaralla takaraivoon. Isku
ei ollut tappava mutta vei tajun kankaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti